JKL
HomeOur offerJKL GroupCareerMediaContact
Press releases

Hannu Vuola viestintätoimisto JKL:n Suomen toimitusjohtajaksi
2008-08-12

Hannu Vuola, 39, on nimitetty pohjoismaisen viestintätoimiston JKL Groupin Helsingin toimiston toimitusjohtajaksi. Vuola ottaa vastuun JKL:n Suomen toiminnoista 1. lokakuuta 2008 alkaen. Tällä hetkellä Vuola on Sampo Pankin viestintäjohtajana.

– Tavoitteenamme on kasvattaa ja kehittää liiketoimintaamme Suomessa, ja Hannu Vuolalla on siihen tarvittava osaaminen ja kokemus. Hän on pitkään toiminut rahoitusalalla sekä haastavissa viestintätehtävissä, JKL Groupin konsernijohtaja Anders Kempe sanoo.

– Odotan innostuneena pääsemistä tiimiin, jonka tunnen entuudestaan erittäin ammattitaitoiseksi ja osaavaksi kaikissa Pohjoismaissa. Odotan myös mahdollisuuksia hyödyntää osaamistani viestinnän neuvonantajana sekä jatkaa JKL:n toiminnan kehittämistä Suomessa, Hannu Vuola sanoo.

Ennen Sampo Pankkia Vuola on toiminut yli kymmenen vuoden ajan toimittajana sekä liiketoiminnan kehittämistehtävissä Evli Pankissa. Vuosina 2002–2007 hän toimi Sampo Groupin viestintäjohtajana.

Antti Ruuskanen, joka on toiminut JKL Helsingin General Managerina vuodesta 2001, jatkaa JKL:n palveluksessa Senior Advisorina.



Lisätietoja antaa:

Anders Kempe, konsernijohtaja JKL Group, puh. +46 8 696 12 02
Hannu Vuola, JKL Helsingin toimitusjohtaja 1. lokakuuta alkaen, puh. 050 424 0040